Pöljän kotiseutumuseo – esinekokoelmasta ja savutuvasta pienviljelijän pihapiiriksi

Ylä-Savon rajamailla Siilinjärven kunnan Pöljän kylässä sijaitsee Pohjois-Savon vanhin kotiseutumuseo. Kotiseutumuseon syntyyn 1920- ja 1930-lukujen taitteessa liittyi huoli esi-isien elämäntavan häviämisestä, joten museon suojiin haluttiin tallentaa viimeisiä rippeitä katoavasta kansankulttuurista.

Talonpoikaisen elämänmuodon murrokseen havahtui muiden muassa Pöljän kansakoulun opettaja Elsa Laitinen (myöhemmin Väänänen), joka ryhtyi oppilaidensa kanssa keräämään talonpoikaisesineitä luokkahuoneen hyllyille 1920-luvulla. Keräily alkoi piirustustunnille tarvittavista malleista. Pian sana opettajan keräilyharrastuksesta kiiri kylälle, ja luokan hyllyt täyttyivät kyläläisten lahjoituksista.

Ahtauden lievittämiseksi heräsi ajatus savutuvan hankkimisesta esineiden sijoituspaikaksi. Sopiva savutupa löytyi läheiseltä Kalliolammen tilalta, mutta talon vanhaemäntä, Eeva Väänänen, halusi asua elämänsä loppuun saakka vanhassa kodissaan. Emännän kuoltua savutupa siirrettiin talkoilla Pöljän kansakoulun tontille kotiseutumuseoksi. Savutuvan siirtoon osallistui 28 miestä ja 20 hevosta, ja kotiseutumuseo vihittiin käyttöön vuonna 1933.

Pöljän kotiseutumuseon pihapiiriä: savutupa, aittarivi ja navettarakennus: tähän tapaan pienviljelijät elivät 100 vuotta sitten.

Savutupa sai rinnalleen morsiusaitan, joka lienee peräisin 1700-luvulta. Sen jälkeen, kun opettaja Elsa Väänänen luopui museon hoitamisesta 1960-luvun lopussa, savutupaan ja aittaan kerätty esinemuseo kasvoi ulkomuseoksi. Ulkomuseon esikuva löytyi Ahti Rytkösen kuvauksesta Savupirttien kansaa (1931):

”Asuinkartanoa vastapäätä pihan toisella puolella sijaitsee karjakartano, mihin kuuluvat päissä olevat navetta ja karjalato; niiden välissä on kuja ja kujan pohjassa useasti sikopahna ja lamponavetta. Samoin asuinkartanossa on tupa molemmissa päissä, niiden välissä porstua ja porstuan pohjassa kamari. Pihan toisessa päässä on tallikartano, missä hevosen huoneen lisäksi on aittoja. Tätä vastapäätä saattavat olla sauna ja kota. Kahta tupaa ei suinkaan kaikissa paikoissa ole. Varattomat eläjät saavat ahtautua yhteen pirttipahaseen”.

Niinpä museopihaan siirrettiin lisää aittoja, navettarakennus latoineen, riihi ja sauna. Rakennukset ryhmiteltiin uudelleen entiselle kansakoulun pellolle kuvaamaan 1800- ja 1900-lukujen taitteen pienviljelijän tai vauraan torpparin pihapiiriä.

Riihen seinällä on hevoskierron ratas.

1960- ja 1970-lukujen vaihteessa ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista löytää ulkomuseoon sopivia rakennuksia. Esimerkiksi navetta ja lato oli rakennettava kahdesta vanhasta aitasta, joiden väliin jätettiin kuja. Yhden savutuvan jatkoksi etsittiin sopivaa tupaa, mutta sitä ei löytynyt. Riihen kylkeen rakennettiin ruumennus, jota ei ollut. Samoin saunaan piti tehdä uudet lauteet ja kiuas, mutta kiuas rakennettiin väärin. Sen vuoksi sauna oli palaa, kun siirtäjät lämmittivät sitä kylpeäkseen.

Kotiseututalo on käytössä ympäri vuoden.

1970-luvun kuluessa ulkomuseon yläpuolelle puretun kansakoulun paikalle rakentui 1920-luvun pihapiiri. Siihen kuuluivat kansakoulun kaksi vanhaa ulkorakennusta sekä Kuuslahdesta Kemiran kaivosalueelta siirretyt aitta ja asuinrakennus, josta tehtiin kyläläisiä ympäri vuoden palveleva kotiseututalo. Samaan aikaan kotiseutumuseon kokoelma karttui ja luettelointityö eteni. Museo toimi kesäisin kotiseutujuhlien pitopaikkana, ja juhlat keräsivät yhteen paljon väkeä.

Katsaus kesän 2015 toimintaan – yhteistyötä Ylä-Savon paikallismuseoiden kanssa

Pöljän kotiseutumuseon kesäkauden 2015 päättää tapahtumaviikonloppu, joka on osoitus yhteistyön voimasta. Yhteistyötä tehdään niin siilinjärveläisten toimijoiden kuin Ylä-Savon museo- ja kulttuuriväen kanssa. 1.8. Keitele-Museo Oy:n lättähattu-museojuna kuljettaa nostalgiamatkalaisia Jyväskylästä Lapinlahdelle, ja tapahtumia on Pöljän kotiseutumuseolla, Pöljän pysäkillä, Suomen Asutusmuseolla ja Lapinlahden rautatieasemalla.

Näkymä Pöljän kotiseutumuseon navetasta.

Kohteita yhdistää ennen muuta rautatie. Ne ovat saman junaradan varrella melko lähekkäin, ja ihmiset ovat luontaisesti liikkuneet kylästä toiseen kuntarajoista välittämättä. Niinpä yhteistyökin on luontevaa ja ennen muuta mahdollisuuksia tarjoavaa. Yhdessä eri kohteet muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden, jossa voi vertailla esimerkiksi sitä, kuinka pienviljelijä eli kolmen lehmän maatilalla 1800- ja 1900-lukujen taitteessa ja 1950-luvulla. Samoin Pöljän kotiseutumuseota ja Suomen Asutusmuseota yhdistää asutustoiminnan historia: kotiseutumuseo kertoo torppien itsenäistymisestä ja Asutusmuseo siirtoväen ja rintamamiesten asuttamisesta maanhankintalain nojalla.

Pöljän kotiseutumuseon tapahtumaviikonlopussa 1. - 2.8. Ylä-Savon paikallismuseotkin saavat näkyvyyttä. Nimittäin Wanhan ajan markkinoiden ja Pikku-Marjan kesäpäivän ajan paikallismuseot esittäytyvät kotiseutumuseolla, kun Monenmoista museota -näyttely pystytetään markkinaväen ja lapsiperheiden ihmeteltäväksi. Pöljä kun sijaitsee aivan Ylä-Savon rajalla Siilinjärven pohjoisosassa, joten Ylä-Savon museokohteet voivat tarjota uusia elämyksiä ja kertoa jotakin uutta yhteisestä menneisyydestämme. Samoin Ylä-Savon museotoimijat ovat tervetulleita kurkistamaan, mitä Pohjois-Savon vanhimmasta kotiseutumuseosta löytyy ja mitä ajatuksia kotiseutumuseo tarjoaa oman museotoiminnan kehittämiseen.

Savusauna, jossa on n. 30 vuotta vanha tuohimalkakatto.

Eloaitta, niitty ja taustalla Pöljänjärvi.

Hannu Heikkilä
Museonhoitaja, Pöljän kotiseutumuseo
044 740 1317

Tunnelmia Ylä-Savon paikallismuseoiden yhteisnäyttelystä

Ylä-Savon paikallismuseoiden yhteisnäyttely on esillä Suomen Asutusmuseon Puimalakahviossa 10. - 31.7.2015. Alapitkällä on 10. - 19.7  Lapinlahden omakotitalonäyttely, jonka yhtenä oheiskohteena Asutusmuseo on. Näyttelyvierailla on nyt hieno tilaisuus saada tietoa Ylä-Savon mielenkiintoisesta museotarjonnasta.

Kuulemma Puimalakahviossa riitti säpinää heti näyttelyn avajaispäivänä. Toivotaan, että sama meno jatkuu koko näyttelyn ajan!

EDIT: Näyttelyaikaa on pidennetty 31.7. asti 

Kotiseutumuseoiden helmet -hanke Ylä-Savossa

Kotiseutuliiton Kotiseutumuseon helmet -hankkeen koordinaattori Sini Hirvonen vieraili 17.6. Ylä-Savossa. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa museoiden hyviä toimintamalleja, joista myös muut museot voivat saada ideoita omaan toimintaansa. Lisäksi hankkeessa luodaan yhteyksiä paikallismuseokenttään sekä verkostoja paikallismuseoiden ja matkailutoimijoiden välille.

Hankkeen koordinaattori kiertää kesän aikana noin kahdessakymmenessä museossa ympäri Suomea.Ylä-Savossa kohteiksi valikoituivat Suomen Asutusmuseo ja Juhani Ahon museo. Kotiseutumuseoiden helmet - hankkeen mukaan Asutumuseon vahvuutena on nostalginen mummolamiljöö, ja sillä on paljon potentiaalia kehittyä todelliseksi elämyskohteeksi. Koljonvirran alue puolestaan on hyvä esimerkki matkailukohteesta, jota kehitetään kokonaisuutena. Alueella sijaitsee Juhani Ahon museon lisäksi mm. kesäteatteri ja leirintäalue.

 Mukana Asutusmuseolla olivat (vas. alk.) Kotiseutumuseoiden helmet -hankkeen koordinaattori Sini Hirvonen, Lapinlahden kulttuurikoordinaattori Kirsti Tiirikainen,  Savon Sanomien toimittaja Vuokko Nissinen ja museonhoitaja  Anna-Maria Holmstedt. Intendentti Marianna Falkenberg ja Asutumuseosäätiön pj Pekka Mikkonen puuttuvat kuvasta.   

Suomen Asutusmuseo - Paikallinen erikoismuseo

Mikä ihmeen Asutusmuseo? Ja vielä Suomen? Kesällä 2000 Lapinlahden Alapitkällä avattiin Mureen sisarusten asutustilalla siirtoväen ja rintamamiesten muistoa kunnioittava erikoismuseo, Asutusmuseo. Koska kyseinen erikoismuseo oli ensimmäinen ja ainoa laatuaan Suomessa, sai Asutusmuseo etumääreen Suomen – Suomen Asutusmuseo.

Nimensä mukaisesti Suomen Asutusmuseo kertoo siirtoväen ja rintamamiesten elämästä asutustiloilla, jotka perustettiin vuoden 1945 maanhankintalain nojalla. Noita tiloja ja tontteja perustettiin yli 100 000 eri puolille Suomea. Museona toimii Salmista kotoisin olleen Mureen perheen asuntoviljelystila, ja museorakennuksissa esillä olevat esineet ovat tilan alkuperäisiä, Mureille kuuluneita. Niinpä voidaan ajatella, että Asutusmuseo ilmentää suurta historiallista prosessia, asutustoimintaa ja jälleenrakennusta, yhden tapausesimerkin avulla.

Asutusmuseon lähtökohtana onkin ollut tarina. Tarina ja kertomukset ovat ensisijaisia, mutta ne saadaan havainnolliseksi ja ymmärrettäviksi materiaalisessa ympäristössä, siis aidolla asutustilalla aitoine esineineen. Kuluneet Yrjö Mureen saappaat tai Annin parsimat sukat kertovat koskettavastikin siitä valtavasta työstä, jota asutustiloilla ja maaseudulla tehtiin sotienjälkeisessä Suomessa. Tuo elämänmuoto katosi 1970-luvun kuluessa. Siihen kuului omavaraistila, joka tuotti leivän pöytään. Neljä lehmää riitti toimeentuloksi ja hevonen vetojuhdaksi.

Usein museoiden perustamisen lähtökohtana on ollut esinekokoelma. Tämä ei päde Asutusmuseoon, koska tärkein tavoite museon perustamisessa oli sotienjälkeisten tapahtumien ja ihmiskohtaloiden muistaminen. Haluttiin perustaa muistelun paikka. Museoajatusta ajoivat aktiivisimmin karjalaiset, jotka olivat itsekin tulleet kesällä 1944 evakkoina uusille asuinsijoille. Siten museo esittelisi heidän menneisyyttään. Tarvittiin vain innokkaita ihmisiä ja sopiva kiinteistö museotarkoitukseen.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen alkoi uusi kiinnostus karjalaisia juuria kohtaan. Karjalan liiton pitäjätoimikunnassa havahduttiin ajatukseen asutusmuseosta. Idean toi Lapinlahdelle paikallisen karjalaseuran aktiivi Rauha Kaipiainen, ja loppu onkin historiaa. Kaipiaisen ja muiden aktiivisten ihmisten ansiosta perustettiin Asutusmuseotyöryhmä, joka alkoi ajaa Asutusmuseon perustamista autiolle Mureen asuntoviljelystilalle. Tila oli siirtynyt Metsähallituksen alaisuuteen, ja Lapinlahden kunta osti tilan museokäyttöön. Uutta museota varten perustettiin Asutusmuseosäätiö, joka osti tilan kunnalta ja ylläpitää museota.

Suomen Asutusmuseon perustaminen edustaa paitsi sotienjälkeisen ajan arvostuksen kohoamista myös kiinnostusta erikoismuseoita kohtaan. 1990-luvulla perustettiin useita erikoismuseoita, jotka keskittyvät esittelemään vain tiettyä ulottuvuutta menneisyydestä. Asutusmuseon perustamishistoria liittyy myös yleisempään tapaan, jolla paikallismuseoita on perustettu: tarvittiin yksityishenkilöitä, jotka uskoivat asiaansa ja tekivät henkilökohtaisia panostuksia uuden museon hyväksi. Nykyään Suomen Asutusmuseo on paikallisesti toimiva ja aiheeltaan valtakunnallinen erikoismuseo.

Terveisin Suomen Asutusmuseolta,

Hannu Heikkilä

Museonhoitaja

Kirjoitus perustuu allekirjoittaneen Jyväskylän yliopiston museologian aineopintojen seminaarityöhön ”Ettei heidän muistonsa haalistuisi”. Suomen Asutusmuseon perustaminen.

Kurkistus museonhoitajan työhön

Paikallismuseoilla työskentelee museoammatillista henkilökuntaa pääsääntöisesti kesäisin. Työskentelyajan lyhyys sekä töiden moninaisuus tuovat omat haasteensa työhön. Toisaalta työssä pääsee kehittämään ammattitaitoaan, käyttämään ideointikykyään sekä tekemään monenlaista työtä aina pihanhoidosta kokoelmanhoitoon. Paikallismuseo onkin oiva paikka museoalan opiskelijalle tai vastavalmistuneelle saada monipuolista työkokemusta museoalalta. Museonhoitajat ovat myös tärkeä apu kuntien kulttuuritoimen työntekijöille.  

Seuraavaksi tutustumme Suomen Asutusmuseon museonhoitajan Hannu Heikkilän työhön. Suomen Asutusmuseo toimii Lapinlahden Alapitkällä Mureen sisarusten asutustilalla, jossa he asuivat 1940-luvun loppupuolelta 1970-luvun alkuun saakka. Tila on toiminut museona vuodesta 2000 alkaen. Työn kautta Hannu löysi myös graduaiheensa, joka liittyy Muren perheeseen.

Suomen Asutumuseo

Kerrotko hieman itsestäsi ja taustoistasi?

Olen Hannu Heikkilä, historianopiskelija. Olen kotoisin Alapitkältä Asutusmuseon järventakaisesta naapurista ja opiskelen Jyväskylän yliopistossa.

Miten päädyit työntekijäksi Asutusmuseoon?

Asutusmuseolla oli keväällä 2012 haettavana museonhoitajan kesätyö. Hain paikkaa, ja minut valittiin. Sillä tiellä olen edelleen, eli nyt on alkanut jo kolmas kesä museonhoitajana.

Mikä on haastavinta museonhoitajan työssä?

Työtä museolla on loputtomasti, joten kesän aikana ei ehdi tehdä niin paljoa kuin haluaisi. Aika on jaettava opastusten, kokoelmanhoidon, ympäristönhoidon, kesätyöntekijöiden ohjaamisen ja muiden asioiden, kuten siivoamisen sekä kauppa- ja pankkikäyntien, kesken. Myös museotoiminnan kehittäminen ottaa oman aikansa, eli museonhoitajana osallistun Asutusmuseosäätiön, Kuopion museon ja Ylä-Savon museoiden yhteiseen toimintaan.

Entä mikä palkitsevinta?

Museovieraiden antama positiivinen palaute ja kertomukset Mureen sisaruksista. Koska Asutusmuseo toimii Mureen sisarusten kodissa, jotkut kävijät ovat tunteneet Yrjö Mureen. Kertomusten avulla on mahdollista kehittää museo-opastusta. Myös yhteistyö Lapinlahden kunnan palkkaamien kesätyöntekijöiden kanssa on sujunut hyvin. On mukava työskennellä innokkaiden ja oma-aloitteisten nuorten kanssa.

Onko museolla koskaan sattunut mitään yllättävää?

Toki. Mukavimpia yllätyksiä ovat olleet sellaiset tapaukset, kun museolle on tullut vierailulle Mureen sisarusten sukulaisia tai entisiä naapureita Karjalasta, Salmin Kirkkojoelta. Museon arkisto on myös valtava aarre, eli sieltä löytyy mitä hienoimpia dokumentteja ja tarinoita.

Miksi kannattaa vierailla Asutusmuseolla? Mikä on parasta Asutusmuseolla?

Suomen Asutusmuseo on ainut museoitu sotienjälkeinen asutustila. Museolla voi tehdä aikamatkan 1940-luvulta 1970-luvulle. Museoympäristö on ainutlaatuinen, sillä kaikki rakennukset ja museoesineet ovat kuuluneet yhdelle perheelle. Museo sijaitsee kauniilla paikalla Alapitkänjärven rannalla viitostien läheisyydessä, joten museolle on helppo tulla.

Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi?

Syksyllä aloitan opettajaharjoittelun Jyväskylän normaalikoululla ja jatkan pro gradu -tutkielmani kirjoittamista. Siinä tutkin, millaista elämää siirtokarjalaiset elivät sotienjälkeisessä Pohjois-Savossa. Tutkimukseni päälähteenä on Asutusmuseon arkistosta löytyvä Mureen sisarusten kirjekokoelma, josta hyödynnän noin 700 kirjettä.

Mitä nykyajan ihmiset voisivat oppia Mureen sisarusten elämäntyylistä?

Vaikka elämä oli työntäyteistä, muistivat Mureet usein sukulaisiaan ja ystäviään. Kirjeiden ja korttien ohella he vierailivat toistensa luona. Mureet eivät ainakaan kirjeissään valita yksinäisyydestä, vaan elämä oli yhteisöllistä. Samaa yhteisöllisyyttä toivoisi myös paikallismuseoiden keskuuteen, mikä onkin jo hyvällä alulla.

Suomen Asutusmuseo on avoinna 15.6. - 15.8. ti-pe, su 10 - 18 ja la 10 - 16 

Hannu Asutusmuseon portailla