Monikäyttöinen museo - tapahtumat Kiuruveden kotiseutumuseossa
Kotiseutumuseot ovat avoinna vain
kesäisin ja ne rakentuvat näyttelyiden varaan, joissa esineellisen kulttuurin,
niihin liittyvien tarinoiden, kuvien ja historian välityksellä kerrotaan
elämästä ennenvanhaan. Mutta tätä normaalia museon arkea on tärkeä välillä myös
piristää erilaisten tapahtumien avulla. Ne houkuttelevat museoon lisää
kävijöitä, mainostavat museota ja ennen kaikkea mahdollistavat sellaisen
kansanperinteen esille tuomisen, mitä ei normaalisti museoissa näe. Kiuruveden
kotiseutumuseolla on tänä kesänä järjestetty avajaisten lisäksi lastenpäivä,
kotiseutujuhlat sekä konsertti.
Avajaisissa tehtiin varpuvispilöitä.
Avajaisiin on pyydetty aina jokin
yhdistys myymään kahvia ja lettuja. Martat, 4H-kerho sekä kyläyhdistykset,
kuten Korpimäki-Ohenmäki kyläyhdistys tänä vuonna, ovat hyviä vaihtoehtoja
tähän. Lisäksi avajaisissa on ollut 2-3 työnäytöstä, joita myös museovieraat
ovat päässeet kokeilemaan. Tänä vuonna oli varpuvispilän tekoa sekä nypläystä.
Edellisinä vuosina on ollut mm. saunavastan, ongen, pirta- ja lautanauhan tekoa
sekä rukilla kehruuta. Perinnetöiden taitajia voi löytää kysymällä esimerkiksi
Kotiseutuyhdistykseltä ja Kansalaisopistolta.
Lastenpäivän pieneläinpihassa olivat kilit Mopo ja Mini.
Perinnepihan ruoho maistui oikein hyvin pieneläinpihan lampaille.
Suosituimpia tapahtumiamme ovat olleet lastenpäivät. Tänä vuonna yhteistyökumppanimme Talli Taitavat Kaviot tuli
pitämään ponitalutuksen lisäksi myös pieneläinpihaa. Tarjolla oli myös pientä
purtavaa kuten mehua ja keksejä. Lisäksi lastenpäiviin on aina kuulunut jokin
askartelu. Tänä vuonna Arkkitehtuuri- ja Ympäristökulttuurikoulu LASTU piti
työpajaa, jossa tehtiin eräänlaista kudontaa.
Lastu piti kudontatyöpajaa.
Joka kesä museolla järjestetään
joko teatteri tai konsertti. Kolme vuotta sitten museolla oli kantelekonsertti.
Kahtena edellisenä vuonna on ollut koko perheen teatteri. Tänä vuonna oli
vuorossa kovasti toivottu kansanmusiikkikonsertti. Hyvä Trio –yhtye piti
museolla interaktiivisen Kalevalainen Ensiapulaukku – konsertin, joka sai
museon tupaten täyteen kuuntelijoita. Hyvä paikka etsiä kansanmusiikin
esiintyjiä on kansanmusiikki.fi tai Sibelius-Akatemian ohjelmatoimista
ohjelmaprimo.fi –nettisivut.
Hyvä Trio ja Kalevalainen Ensiapulaukku
Useimmiten kotiseutumuseoihin kuuluu hienot piha-alueet,
joita kannattaa ehdottomasti käyttää erilaisiin tapahtumiin. Kiuruveden
kotiseutumuseoon kuuluu Hyvärilän perinnepiha, jossa on pidetty mm. teattereita
sekä juhlia kuten yhteistyökumppani teatteri Hulluviiman 20-vuotisjuhlat sekä Kotiseutuyhdistyksen
järjestämät jokavuotuiset kotiseutujuhlat.
Uutuutena museolla järjestettiin tänä kesänä keskiviikkoisin
satutunti, mikä osoittautui todella suosituksi. Satutunnilla luettiin teemaan
sopivaa Koiramäki – kirjaa. Museon käyttökokoelma tuli todella hyvään käyttöön,
sillä sadun jälkeen tarkasteltiin lasten kanssa joitakin sadussa olleita
esineitä, joita pääsi myös itse katsomaan ja kokeilemaan. Eräällä kerralla
vieraaksi tuli Koiramäen isäntä (teatterilainen Hulluviimasta) näyttämään
viikatteen liippaamista ja heinäharavan korjaamista, toisella kertaa lapset
pääsivät kutomaan kangaspuilla. Lapset pääsivät myös kertomaan ajatuksiaan
satuun ja esineisiin liittyen.
Tapahtumien järjestäminen on palkitsevaa ja antoisaa. Tapahtumia
voi aina kehittää ja rohkeasti keksiä erilaisia tapahtumia ja kokeilla
minkälaisen vastaanoton ne saavat. Kuitenkin museon omat puitteet on otettava
huomioon, sillä kaikki tapahtumat eivät välttämättä onnistu tai sovi tietyille
museoille. Otamme myös mielellään vastaan toiveita ja kehitysideoita
tapahtumiin liittyen.
Antoisaa ja toivottavasti myös lämpimämpää loppukesää toivottaa
Kiuruveden Kotiseutumuseo, museonhoitaja Jenna Ruotsalainen alias ”Koiramäki-täti”