Aholan talomuseon kesän valokuvakilpailu "Minä ja historia"

Epäonnistuneesta tapahtumapäivästä onnistuneeksi koko kesän mittaiseksi tapahtumaksi

Idea valokuvakilpailun järjestämisestä lähti liikkeelle reippaan, lukioikäisen kesätyöntekijämme aloitteesta. Tarkoitus oli keksiä jokin Aholassa järjestettävä tapahtuma nuorille, kun lasten museoaamu oli jo toteutumassa. Erityisesti nuoria teini-ikäisiä on yleensä haastavaa saada mukaan museoretkille, ja ajattelimme, että valokuvakilpailu olisi mukava ja rento keino vastata tähän haasteeseen ja saada nuoretkin talomuseossa käymään. Lisäksi Aholassa ei ollut aiemmin järjestetty vastaavaa, joten kilpailu toi mukanaan uusia tuulia toimintakuvioon.

Teema kilpailulle syntyi vähän kuin luonnostaan. Museoympäristössä työskentely toi ensiksi mieleen sanan historia. Museopiireissä ja kävijätutkimusten kautta on jo pitkään pohdittu, miten ihmiset saataisiin kiinnostumaan historiasta ja sitä esittelevistä museoista, miten ihmiset saadaan ”osallistumaan”. Eräs tärkeimmistä vastauksista näihin kysymyksiin on se, että historia ja sen tapahtumat ja ihmiset osattaisiin eri keinojakin käyttäen sitoa museovieraiden elämään ja kokemuksiin; tehdä vieraasta tuttua ja näin helpommin lähestyttävää. Tämän vuoksi näyttelyn teemaksi valikoitui minä ja historia. Kuvaajan on ottamansa kuvan kautta selvitettävä suhteensa historiaan; mitä itse kokee historiaksi, mikä on historiasta itselle tärkeää ja mikä siinä merkitsee eniten. Ulotimme tämän pohdinnan kautta kilpailun kaikkiin ikäluokkiin, sillä monella olisi varmasti annettavaa tämänkaltaisen teeman puitteissa.

Päätimme kilpailulle tapahtumapäivän ja laitoimme ilmoituksen kilpailusta Aholan talomuseon facebook-sivuille sekä Keiteleen kauppojen ilmoitustauluille. Ajatuksena oli, että tapahtumapäivänä tarjottaisiin kahvia ja keksejä museolla, kilpailuun osallistujat saisivat kertoa valokuvistaan omat tarinansa ja että kaikki tapahtumaan tulevat ihmiset saisivat äänestää. Ilmoituspäivästä ihmisillä oli kaksi viikkoa aikaa lähettää kuvia.

Valokuvakilpailun ja erityisesti tapahtumapäivän käytännön toteutuksessa oli kuitenkin paljon sudenkuoppia, kuten saimme huomata. Menestyksekkääseen ja suosittuun lasten museoaamuun verrattuna kilpailu sai varsin vähän huomiota. Tähän oli yksi pääsyy: ilmoittautumisaika oli aivan liian lyhyt. Toisaalta tälle asialla emme voineet näillä eväillä mitään, sillä museon aukioloaikakin on rajallinen ja niin museonhoitaja kuin kesätyöläinen aloittaa työnsä täällä vasta juhannuksen jälkeen. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että jo edellisen kesän museonhoitaja kehittäisi tapahtumaideoita. Valokuvakilpailuun tuli kolme valokuvaa. Päätimme silti järjestää kilpailun, sillä olisihan peruuttaminen ollut vähän epäreilua ja tylsää ilmoittautuneita kohtaan.

Alamäki jatkui. Tapahtumapäivänä museolle ei tullut ketään. Ei ketään! Museonhoitaja ja kesätyöläinen söivät kahdestaan keksejä ja joivat kahvia. Alkoi jo vähän jopa naurattaa, kun kaikki meni täysin suunnitelmien ja ideaalien vastaisesti. Tapahtuman epäonnistumiseen oli varmasti monta syytä. Ilmoitus tapahtumasta tuli luultavasti liian lyhyellä varoitusajalla. Monet paikalliset olivat varmasti viettämässä lomiaan jo jossakin muualla ja mökkilomiaan viettävät halusivat rauhassa rentoutua mökeillään. Sää tapahtumapäivänä oli varsin tyypillinen tälle kesälle 2015: oli harmaata ja sateista eikä se houkutellut ihmisiä lähtemään sisätiloista ulos. Nämä kaikki syyt sinetöivät valokuvakilpailupäivän kohtalon. Opetus: tapahtumien suunnittelulle ja järjestelylle pitäisi varata runsaasti aikaa. Idea ja yritys olivat tässä tapauksessa kuitenkin kohdillaan.

Miten sitten käänsimme hieman epäonnistuneen tapahtumapäivän positiiviseksi koko loppukesän mittaiseksi tapahtumaksi? Päätimme venyttää äänestysaikaa lähes viimeiseen avoinnapitopäivään saakka. Tämä oli hyvin onnistunut ratkaisu. Näin mahdollisimman monet museovieraat pääsivät ihailemaan valokuvataidetta ja äänestämään halutessaan suosikkiaan ja ääniä kertyikin kymmeniä kappaleita (mikä on paljon Aholan kaltaiselle syrjäiselle museolle). Aina voi keksiä toisenlaisen ja hyvän ratkaisun, vaikka kaikki ei menisikään suunnitelmien mukaan.         

Minkälaiset olivat sitten ne valokuvat, joita kilpailuun lähetettiin? Mitään kovin yleistävää ei voi sanoa, koska kuvia oli vain kolme, joten kerron niistä kaikista erikseen. Yhdessä kuvassa on vanha, suurikokoinen maitotonkka, johon on istutettu kukkia. Kuvaaja on ottanut tonkan mukaansa kotipaikaltaan uuteen asuinpaikkaan. Se on tärkeä muisto kuvaajalle hänen edellisestä kodista ja siitä tulee mieleen minkälaista entisajan maanviljely ja karjanhoito on ollut. 

Toisessa kuvassa seppä muokkaa jotakin tekeillä olevaa metalliesinettä. Kuvaaja on vaikuttunut sepän kädentaidoista ja siitä miten kaikki tehtiin ennen alusta lähtien itse. Hän arvostaa sitä, että vielä joku pitää yllä menneisyyden taitoja. 

Kolmannessa kuvassa on perinnemaisema heinäseipäineen. Kuvaaja pitää tämänkaltaista maisemaa arvokkaana ja tunnelmallisena menneen ajan maisemana, johon liittyy heinän ihana tuoksu ja pistelevä tuntu, ja siitä tulee hänelle myös mieleen ahomansikat ja kotikalja. 

Kolmesta kuvasta selviytyi voittajaksi erittäin selkeästi (kaksi kolmasosaa äänistä) juuri tämä maisemakuva. Ehkä se oli äänestäjien tunteisiin ja omiin kokemuksiin erityisesti vetoava maisema, jonka monet ovat nähneet myös livenä itse ja johon liittyy hyviä muistoja. 

Keiteleen Aholan talomuseo 

museonhoitaja Elisa Väisänen