Kiuruveden Kotiseutumuseolla on
alettu järjestämään kesäisin vaihtuvia näyttelyjä. Tällä tavoin museon
esinekokoelma saadaan tehokkaaseen käyttöön ja muutoin varastoissa lojuvat
esineet pääsevät näytille. Tämän lisäksi uudet näyttelyt virkistävät, tuovat
uusia asiakkaita ja houkuttelevat käymään museossa uudestaan. Viime kesänä
järjestettiin kaupungin juhlavuoden kunniaksi henkilöhistoriallinen ”Kuuluisia
kiuruvetisiä” –näyttely. Tämän kesän vaihtuva näyttely on pukeutumisen
historiasta.
Näyttelyn suunnittelu ja
rakentaminen on paljon aikaa vievä tehtävä. Kotiseutumuseot ovat
kausiluontoisia eli niillä on työntekijöitä vain kesäisin, siksi suunnittelut
on aloitettava jo edellisenä kesänä. Suunnittelu aloitetaan tarkastelemalla
museon esinekokoelmaa ja etsimällä hyviä kokonaisuuksia, joista näyttely
voitaisiin muodostaa. Päätimme jo viime kesänä, että nyt on pitkään varastojen
kätköissä olevien vaatteiden vuoro, ja valikoimme jo alustavasti mitä esineitä
näyttelyyn otetaan. Ensi kesänä näyttelyvuorossa ovat kodintekstiilit.
Kokoelmat eivät ole kuitenkaan
läheskään aina täydellisiä. Siksi näyttelyyn sopivia esineitä voi joutua
etsimään muualta. Esinelainoja voidaan saada eri museoista, järjestöiltä,
yhdistyksiltä, organisaatioilta sekä yksityishenkilöiltä. Lainojen suhteen
kannattaa olla tarkkana: tarvittavat paperit on hyvä täyttää ja allekirjoittaa
sekä esineet vakuuttaa.
 |
| Ylä-Savon kansallispuku (vas.) ja käsintehty häämekko 60-luvulta (oik.) ovat esinelainoja. Kuortaneen kuoropuku (kesk.) on viime kesän lahjoituksia. |
Konkreettisten esineiden lisäksi
näyttelyyn voi, ja on suotavaa, laittaa myös valokuvia sekä mahdollisesti
ääntä. Museon oman arkiston lisäksi kuvia voi saada esimerkiksi kaupungin,
kotiseutuyhdistyksen, sanomalehtien, yksityishenkilöiden kuva-arkistoista.
Viime vuonna saimme kuvia seurakunnalta, Iisalmen Sanomilta, Kiuruveden kaupungilta
sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta (SKS). SKS:ltä saimme lisäksi Klaudia
Plattosen itkuja, ja kotiseutukokoelmista löytyi pelimannien Antti Kämäräisen
ja Erkki ”Seppä” Saastamoisen soittoa.
Näyttelyn esillepanossa on
otettava huomioon muutamia seikkoja. Helpointa on ottaa näyttelyä katsovan
museovieraan näkökanta. Esineiden on oltava sopivalla tasolla ja hyvin esillä
katsojaansa nähden. Tekstien on oltava sopivalla korkeudella, tarpeeksi isolla
fontilla ja tarpeeksi kapeasti kirjoitettuna, jottei lukijan tarvitse juurikaan
päätänsä kääntää. Erityisesti näyttelyn valaistuksen on oltava kohdillaan.
Spotti-valot ovat mielestäni parhaita, sillä niitä voidaan säätää haluttuun
suuntaan.
Esineiden ja tekstien
esillepanossa voidaan käyttää apuna erilaisia koukkuja, pidikkeitä, vaijereita,
yms. Koska tämän kesän näyttely koostuu vaatteista, jouduimme lainaamaa mallinukkeja eri
tahoilta. Esinettä ei kuitenkaan saa vahingoittaa esillepanossa. Esimerkiksi
painavien tekstiilien ripustamisessa painovoiman aiheuttama rasitus on hyvä asettaa
tasaisesti tangon avulla.
 |
| Näyttelyn tekstit on laitettu kapalevyille, jotka on ripustettu roikkumaan pidikkeiden , siiman ja kattokoukkujen avulla. |
Aikaa vievin vaihe on näyttelyn
tekstien tekeminen. Näyttelyä rakennettaessa on muistettava, että tuolloin
tehdään eräänlaista historiallista tutkimusta. Tekstien on perustuttava
faktoihin ja oltava historiallisesti paikkansa pitäviä. Tiedon etsintä voi
vaatia useiden kirjojen, tutkimusten ja artikkeleiden lukemista. Teksteissä on
hyvä pysyä niin sanotulla yleisellä tasolla eikä siis mennä liikaa yksityiskohtiin,
muutoin teksti paisuu. Teksti on pidettävä mielenkiintoisena ja ymmärrettävänä,
se ei saa olla liian tieteellistä eikä missään tapauksessa saa olettaa, että
lukija tietää jo valmiiksi aiheesta. Tarvittaessa termejäkin on aukaistava ja
selitettävä, mieluiten vaikeita tieteellisiä termejä ei käytetä lainkaan.
Kotiseutumuseoissa on hyvä pysyä paikallisella tasolla ja tuoda esille
paikallisia piirteitä.
 |
| Paikallisuutta tuovat mm. emännänpuku ja Kiuruvesi-puku |
Tarkempia yksityiskohtia voidaan
antaa esineteksteissä. Lyhykäisyydessään esineteksti muodostuu esineen nimestä,
käyttötavasta sekä mahdollisesti lainassa olevan esineen omistajan nimestä. Jos
hyllyllä on useita esineitä, voidaan ne numeroida ja laittaa lista, josta
löytää numeroa vastaavan esineen nimi ja käyttötarkoitus.
Näyttelyn aiheen ja esineiden valinnan, historiallisen tutkimuksen eli tekstin tekemisen sekä esillepanon jälkeen näyttely alkaa olla pientä hienosäätöä vaille valmis. Näyttelyn rakentamiseen sisältyy monia eri tehtäviä ja vaiheita, mutta tärkeintä näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa on varata siihen tarpeeksi aikaa.
Kesäterveisin,
Jenna Ruotsalainen
Museonhoitaja, Kiuruveden
Kotiseutumuseo
